Moliére: Tartuffe ja Ihmisvihaaja
Moliére eli Jean-Baptiste Poquelin oli ranskalainen
näytelmäkirjailija, ohjaaja sekä näyttelijä, joka eli vuosina 1622-1673.
Moliére on yksi klassismin ajan tunnetuimmista kirjailijoista ja hän on
erittäin tunnettu komedioistaan ja niiden hahmoista. Hän pilkkasi usein
teoksissaan ihmisten heikkouksia esimerkiksi pihiyttä tai tekopyhyyttä.
Moliéren ensimmäinen komedia Sievistelevät hupsut ilmestyi vuonna 1659, kun
taas minun lukemani kirjat Tartuffe sekä Ihmisvihaaja ovat vuosilta 1664 sekä
1666. Moliére näytteli itse yleensä pääosat näytelmissään ja pyörtyi lavalle
Luulosairas esityksen aikana ja kuoli pari tuntia sen jälkeen kotonaan.
Tartuffessa
Moliéren tapaan pilkataan ihmisen tekopyhyyttä. Tartuffe on Moliéren komedia,
jossa tekopyhä Tartuffe koittaa päästä käsiksi isä Orgonin elämään ja lapsiin.
Tartuffe pääseekin isännän suosioon, ja omien lastensa toiveista piittaamatta
isä on valmis antamaan tälle tyttärensä. Vaikka Orgonin vaimo Elmire yrittääkin
saada Orgonin tajuamaan Tartuffella olevan mielessä jotain pahaa, ei isäntä
usko häntä vasta kuin lopussa pöydän alta kuunnellessaan Tartuffen ja Elmiren
keskustelua, jossa Tartuffe lausuu näin: ”No, hänestä (isännästä) tuskin
kannattaa välittää! Sitä miestä on helppo höynäyttää: hän on niin täydellisesti
vallassani, että vaikka näkisi kaiken, ei sitä uskoisi.” Lopussa oikeuden
palvelija pidättää Tartuffen ja lapset saavat avioitua toivomiensa miesten
kanssa, kun Orgon tajuaa Tartuffen yrityksen.
Aiheena ja
henkilöinä Tartuffe ja Orgon olivat klassismin ajalle tyypillisiä:
kirjallisuudessa pyrittiin monesti kuvaamaan ihmisen heikkoluonteisuutta tai itse
ihmisluonnetta, tapoja sekä asenteita. Tartuffe tekopyhänä ja yrittäessään
pesiytyä Orgonin perheeseen kuvaa hyvin ihmisen heikkoluonteisuutta ja
ylipäätään ihmisluonnetta. Klassismin ajalla kirjallisuudessa sisällön harmonia
ja selkeys oli se asia mihin pyrittiin, ja kirja olikin mielestäni hyvin
selkeä. Pysyin hyvin mukana, eikä minulla ollut ongelmia sen lukemisessa. Vanha
kieli oli tietenkin ajoittain kummallista, mutta juonen kulkua tai ymmärtämistä
se ei liiakseen haitannut. Tartuffe julkaistiin viisi vuotta myöhemmin kuin
Moliéren tuotannon ensimmäinen komedia Sievistelevät hupsut (1659).
Ihmisvihaaja
on vuodelta 1666 Moliéren tunnettu luonnekomedia. Kirjan päähenkilö Alceste on
ihmisiä ja mielistelyä vihaava mies, joka tulee esiin kirjan lauseessa ”Ei, en
voi sietää, kun liukkaasti liehakoivat ja liehivät noin nuo muotileijonat
oivat; niin mitään en vihaa kuin moisia imarteluita ja vakuutuksia, väänteitä,
kumarteluita, noit’ auliita syleilyitä aina ja aina ja puheenparsia, jotka ei
mitään paina, kun kohteliaisuutta määrää ja vertaa vailla saa kunnon mies ja
epatto samalla lailla.” Alceste on hyvin tietoinen omasta vihastaan mutta hänen
heikkous on kuitenkin rakkaus Celimeneen.
Ihmisvihaajassa
on kyseessä taas jollain lailla heikkoluonteisuus tai ainakin toisin sanoen
luonnevika. Klassismin ajalla pyrittiin kuvaamaan ihmisluonnetta, tapoja ja
asenteita, niin kuin mainitsinkin jo Tartuffen kohdalla, ja Alceste
päähenkilönä kuvaa asenteita ja ihmisluonnetta hyvin. Alcesten asenne ihmisiä
kohtaan on huono. Aihe pyörii kokonaisuudessa tässäkin komediassa Alcesten ja
hänen ihmisvihan ympärillä, ja juoni kulkeutuu myös käsi kädessä näiden kanssa.
Teokset ovat
siis Moliéren teoksien vanhimmasta päästä ja molemmat pilkkaavat käytännössä
ihmisluonnetta. Tartuffessa päähenkilö Tartuffen tekopyhyys tulee esiin kirjasta
erittäin hyvin ja kirja on selkeämpi kuin Ihmisvihaaja. Tartuffessa pysyin itse
paremmin mukana ja osasin yhdistää sen klassismin aikaan paremmin kuin
Ihmisvihaajan.
